tähtiin kirjoitettu virhe.blogspot.com
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
88. Tampere
tiistai 24. helmikuuta 2015
87. Kuulumisia!
Ähh.. Viime postauksesta onkin jo taas aikaa. Meidän pentu on kasvanut hurjaa vauhtia ja painaakin jo sen 30kg! Alotettiin tossa pari kuukautta sitten Aslanin kanssa tottisharkat ja kehitystä on tullut jo tosi paljon vaikka kauheesti ei olla siellä vielä käyty! Ollaan saatu aina apua meidän koiruus ongelmiin sieltä ja muutenkin tosi ihana porukka!
Mulla alkoi maanantaina hiihtoloma enkä oo oikeen mitään vielä tehnyt. Suunnitelmissa olis lähtee käymään Tampereella siskon luona äitin ja Aslanin kanssa, ja käydä vähän shoppailemassa! Aattelin nyt hiihtolomalla postailla vähän joka päivä että pääsisin taas kärryille tän bloggaamisen kanssa. Ei oo ollut nyt oikeen intoa tän kirjottelemiseen koska oon viettäny aika paljon aikaa vaan nukkumisessa ja osastolla olemisessa.. Mä lähen taas ens maanantaina nuoriso-osastolle Tutkimusjaksolle missä mun masennusta tutkitaan paremmin ja muita juttuja! Oon siellä semmoset neljä viikkoa ja viikonloppusin onneks pääsen kotiin ja hoitopäiviin. Täytyy nyt toivoa että sais noi lääkitykset ihan tolpillee et tulis vähän parempi olo!
c Donna
Tänään oon ollu himassa ja kuvaillu vähän Aslania kun se sai semmosen ison hevospallon, mikä on nyt kyllä noussut lemppariksi :D
Huomiseen <3
perjantai 3. lokakuuta 2014
86. Koulukisat ja koira
torstai 25. syyskuuta 2014
85.Kuulumisia
Tänään oon tosi ahkerasti lukenu ohjelmaa lauantain koulukisoja varten mitkä menen Chikillä! Vähän jännittää onko ponilla paha päivä tai saanko sen liikkumaan yms.. Mutta eiköhän se siitä kulje!
Nyt kun vihdoin sain aikaiseksi ladata tuon Windows movie maker videoiden teko ohjelman olen saanut koosteen tiistain estetunnista ja videon Kupsia ja aattelin laittaa ne tänne näytille, mitäs pidätte ;) ?
tiistai 23. syyskuuta 2014
84.Lentokoneella esteitä!
Pahoittelen jo aluksi ettei tunnista ole este kuvia kun mun tolla samsungin kameralla ei tuu hyviä estekuvia ja varsinkaan maneesissa! Alan tekemään taas videoita kun saan tähän meidän läppäriin asennettua jonkunlaisen videoiden teko ohjelman. (saa ehdotella mikä on teidän mielestä hyvä)
Mutta tunti meni päällisinpuolin super hyvin. Tunnin piti tällä kertaa Sannan tyttö Tiia, sillä Sanna oli kai navetassa auttamassa? Menin Chikillä jolla oon hypänny aika paljon parin vuoden aikana tunneilla. Siki oli tosi virkeenä jo ihan alusta saakka mikä oli tosi hyvä koska Sikin kanssa joutuu aina tehä vähän enemmän töitä ton vauhdin kanssa. Alussa tuli vaan yks kielto punaisele ristikolle ja sen jälkeen ei tullut kieltoja. Esteitten korkeus oli jotain 40-60cm:n luokkaa.Tunti meni mun mielestä tosi nopeesti ja hyvin mutta lopussa kun piti vielä hypätä yks linja ni olin nostamassa laukkaa ni en tiiä kunnolla mitä kävi mutta Siki kaatus kun siltä irtos kenkä ni se tais kompastuu sen takia..Mä vähäniinku heittäydyin itte sen selästä pois kun sillä jo oli polvet maassa siltä varalta että jos se ois menny kokonaan ympärini mä en ois jääny alle. Onneks kumpaakaan ei sattunu ja Sikin kanssa vielä hypättiinkin pari kertaa tapahtuneen jälkeen eikä näyttänyt ontuvan tai mitän muuta..
| Tää tunne ku yrität käärii pinteleitä ja poni vaa yrittää pusuttaa <3 |
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
83. Nyt on tauko ohi! Kisat!
Musta tuntuu että menetän kohta jokaikisen lukijan kun ei oo ollu mitään inspistä kirjottaa mutta nyt iski! Eilen oli Vironmäen tallilaisten omat kisat ja osallistuin Kupilla 40-50cm esteisiin. Poni oli vähän nukusissa ja tuli 4vp yhdestä kiellosta joka oli oma moka koska oli kapea este eikä ollut tarpeeksi vauhtia ohjasin vähän vinoo ni poni kiels. Muuten meni tosi hyvin ja kuvista huomaa että mun istunta on parantunu ihan vähäsen ja oon siitä ylpee koska en enää könötä niinku joskus!
Olin vähän ylipanostanut varmaan pukeutumiseen sillä olin ainut joka laitto valkoset ratsastushousut jalkaan koska ei olis tarvinnu ku oli vaan tallilaisten omat kisat! Mutta oli kyllä hauskat kisat ja hyvä meininki + hyvää treeniä ens kisoja varten!
Suurinpana syynä miks en oo nyt kirjotellu on että mun vanhemmat eros ja olin ja oon vieläki siitä vähän surullinen... me siis muutettiin (kuitekin ihan Orimattilan sisällä) ja meille on tulossa Bokseri koiranpentu! Hauskinta on että me saatiin just se pentu jonka nimi on Bossico's Cupido ja Cupin oikea nimi on Cupido!! Pennun lempinimeksi keksittiin sitten semmoinen kuin Aslan ja vähän jännityksellä odotellaan miten meidän kissa reagoi perheenlisäykseen!?
Mutta tästä eteenpäin pyrin kirjoittelemaan ainakin kaksi kertaa viikossa jos enemmänkin! Mutta toivon ettette ole viel hylänneet kokonaan mun blogia!
sunnuntai 24. elokuuta 2014
82. lauantan hoitopäivä!
Sori kun en oo kirjotellu mutta mun mielestä mun tuntien kirjotteleminen on aika tylsää kun ei tuu kuvia ollenkaan koska en saa taas ketään kuvaamaan ni en sit viitti postailla ku varmaan kyllästyisitte jos laitan kokoajan vanhoja kuvia!
Mut juu, oon nyt menny puistossa Chikillä. Olisin menny Kupilla mut en voinu ku joku oli potkassu sitä jalkaa ni se oli tiistaina vielä kipee..lauantaina menin tallille puol kymmeneks ja siivosin Bellan ja Kupin karsinat ja kuivitin ne. Kupin jalka oli jo onneks parantunu ni päästiin liikuttaa ponit maneesiin. Me maalattiin viime lauantaina uudestaan puomit ni nyt päästiin jo menemään niitä! Me saatiin myös aikaseks maalata portti. Siitä tuli valko sininen hainhammas portti :)
torstai 14. elokuuta 2014
81. I love you to the moon and back!
Olin tiistaina taas syksyn ekalla tunnilla ja menin Kupilla. Meidän ryhmäsää oli Anniina, Vena, Hilla, Eevi, Tiia ja minä. Tunnista en saanutkaan kuvia kun Oonan piti tulla kuvaamaan mutta ei päässytkään ni saatte tyytyä tunnin jälkeen otettuun kuvaan minkä Venla nappas.
Mutta kokonaisuudessa tunti meni mun mielestä tosi hyvin! Vaikka oli kyllä aika kamala rääkki heti loman jälkeen. aluks me mentiin käyntiä ihan vaan kentää ympäri löysillä ohjilla. Parin kierroksen jälkeen otettiin ohjat kunnolla tuntumalle ja aseteltiin kulmiin. Kupi oli tosi kuuliainen ja vireä taipu tosi hyvin. En muista milloin on Kupi noin hyvin asettunut?! Mutta seuraavaksi ruvettiin ravaamaan kevyttäravia kolmikaarista kiemurauraa. Kupi asettu mun mielestä vähän paremmin toiselle puolelle kun toiselle. Seuraavassa tehtävässä meidän piti kääntyä aikaisemmin ennen kulmaa pitkälle sivulle ja mennä pohkeenväistöä takaisin uralle. Tehtävä jännitti vähän kun ennen kesälomaa Kupi oli aika hankala pohkeenväistössä mutta nyt herra meni tosi upeesti kun päästiin alkuun. sitten mentiin toiseen suuntaan samaa tehtävää vähän aikaan. Sen jälkeen ravattii harjoitusravissa vähän isompaa pääty-ympyrää. Tehtävänä olí että meidän piti nostaa tasan tarkkaan pisteestä jonka Sanna oli merkinnyt melkein keskelle kenttää niin laukka ja lopettaa se M kirjaimeen. Kupi oli taas tosi kuuliainen ja nosti tasantarkan siitä laukan mistä mä halusin. Pari rikettä tuli että joko poni nosti liian aikaisin tai liian myöhään laukan mutta nosti kumminkin ja kunnon hypyllä!
Tunti oli oikeesti kesäloman jälkeen ihana! Mulla on ollu tota ponia niin ikävä kun en oo melkein koko kesään nähnyt!
![]() |
| ~you're my best star forever~
Seuraava postaus tuleekin sitten varmaan lauantaina kun eka hoitopäivä starttaa taas käynttin!
-Inka
|
sunnuntai 3. elokuuta 2014
80.Takaisin satulaan!
Blogi alkaa taas pikku hiljaa heräillä henkiin! Syksyn ratsastustunnit ja hoitopäivät alkaa taas kohta ja niitä onkin ikävöity.
Tänään pääsin pitkän tauon jälkeen takaisin satulaan rauhallisissa kesä merkeissä! Käytiin nimittäin äitin kanssa islanninhevos talli Ofeigurissa vierailemassa ja viime kesän postauksesta varmaan muistatte kyseisen tallin hevosen Skaffen :) En tänään päässyt menemään sillä..mutta Takku kantoi muo vaikka olikin tosi kuuma! Anne piti mulle lyhyen tunnin. Eka mentiin vähän käyntiä ja aseteltiin kulmiin ihan rennosti. Takku asettu ihan hyvin, vaikka se tuntu alussa tosi tahmeelta. sitte mentii kevyttä ravia ja pääty-ympyröitä. Seuraavaks sain taas kokeilla töltätä. Se oli hauskaa vaikka tällä ponilla töltin nosto oli aika työn takana. Sain siis töltin nousemaan mutta aina se valu takasin raviin..:D Huomas kyllä että on ollu vähän taukoa ku laukassa jalat heilu ihan sikana..mut eiköhän se siitä tasotu! Mut joo oli ihana päästä taas ratsastaa ja tunnista ei tullu kuvia mut maastosta ja laitsalta pari.
![]() |
| Takku |
![]() |
| Ja tää tuttavuus oli Hemuli :3 |
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
79. Uusi blogi!
Päätin iltasella tehdä uuden blogin Prinsessan askeleet koska en oo nyt päässy ratsastaa vähän aikaa ni kirjotan lifestyle blogia! Bloggaamisen rinnalla teen Youtubeen videoita, mun kanava on Inka Salminen
Tervetuloa lukemaan mun toista blogia! Toivon että tykkäätte myös videoista mitä alan tekemään :)
Alotan taas suunnilleen syksyllä tän hevos blogin ku jatkan ratsastusta! Mut ennen sitä jos haluutte seurata mitä mun elämässä tapahtuu (vaikkei se mitenkään ihmeellistä ookkaan) ni voitte lukee mun toista blogia!
-Inka
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
78.Missä mä olen?
Jotku on varmasti miettinyt että missä mä oikeen oon ollu ja miksei tää blogi oo enää oikeen hengissä.
Mä olen ollut nytte kaks kuukautta sairaalassa omista syistäni ja aion heti palata hevosten ja blogin kun vaan paranen ensin. Tässä voi vierähtää helposti toiset kakski kuukautta ennen kun pääsen täältä pois mutta en oo jättäny blogia..vois sanoo että se on tauolla hetken aikaa.
Voin sanoo että Kupia on aivan mieletön ikävä niinku kaikkia kavereitakin mutta päivä kerrallaan..
Pääsin kyllä perjantaina luottamuksesta käymään kotona yheks yöks ja kävin lauantaina koulussa hakemassa todistuksen mutta sille tokarille oli käyny sillee että ku mun ope ei tienny että pääsisin koululla käymään (koska se oli yllätys) ni se oli laittanu sen postiin jo mutta ei se mitää :D näin kumminki kaikki ihanat! ;*
Sitte ku tultii kotii ni näin pitkänajan jälkee Oonan ♥♥ ei hitto ku mulla oli ollu sitä ikävä! Illemmalla me sitte lähettiin takas sairaalaan.
torstai 3. huhtikuuta 2014
77. Chikillä koulua.
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
76.Pitkästäaikaa Yvonne
On pahoillani ku en oo päässy pitkään aikaan kirjottamaan ku meijän koneeseen tuli joku juttu joka saatiin vasta eilen illalla korjattua ni pääsin nyt koneen ääreen. Maanantain menin siis poikeuksellisesti tunnille korvaamaan. Sain hetken pohdiskelun jälkeen Vonnen ponikseni. Kaikki kuvat on Nooran ottamia aika alkutunnista. Tunnin teemana oli pääasiassa pohkeenväistö ja siirtymiset. Tunnista jäi ainenki mun mielestä tosi hyvät fiilikset. Lopussa Vonne tuntu tosi kivalta ja rennolta.
![]() |
| takakeno paraskamu <3 |
![]() |
| -<3- |



























